Miten kaikki sai alkunsa?

Keksijä Jarmo Sjöholm kehitti Suomessa vuonna 1991 pystypuitteettoman COVER parveke- ja terassilasitusjärjestelmän. Se oli maailman ensimmäinen eriasteisten kulmien yli liukuva järjestelmä ja COVER-lasitusjärjestelmä patentoitiin maailmanlaajuisesti.

Alkuperäinen COVER-järjestelmä on pitänyt pintansa ajan kuluessa ja se on edelleen maailman laadukkaimpia lasitusjärjestelmiä. Näin CoverGlobal Oy:stä on kasvanut kansainvälisesti kysytty suomalainen.

Ja näin nuoren miehen unelma toteutui.

COVER-tuote on alueillaan merkittävä työllistäjä. COVER-työntekijät ja asiakasyritykset ovat kuin suuri perhe.

“Jatkamme yhdessä Jarmon viitoittamalla tiellä kohti läpinäkyvämpää maailmaa ja uusia aluevaltauksia.”

Miten kaikki jatkuu?

Alkuperäisen COVER-järjestelmän ympärille on vuosien saatossa muodostunut toisiaan tukevien ja harmonisen kokonaisuuden muodostavien lasi- ja alumiinituotteiden ryhmä, josta löytyy tuoteratkaisuja moniin käyttötarkoituksiin erikseen tai yhdessä käytettynä.

Tänä päivänä luotettavuus, nopeus, tehokkuus, palvelualttius, ratkaisukeskeisyys ja laatu ovat niitä tärkeitä asioita, joita asiakkaat erityisesti arvostavat. CoverGlobal Oy on viime vuosina keskittynyt juuri näiden osa-alueiden kehitykseen, mm. investoimalla tuotekehitykseen, it-järjestelmiin sekä uuteen koulutettuun motivoituneeseen henkilöstöön. Näillä aineksilla pystymme tyydyttämään asiakkaidemme tarpeet ja luomaan positiivisen asiakaskokemuksen.

Koulutettu ja kielitaitoinen henkilökuntamme auttaa ja tukee B2B asiakkaita kaikissa projektin ja yhteistyön vaiheissa, jotta asetut tavoitteet saavutetaan, ja jopa ylitetään.

Olemme ylpeitä siitä, että olemme voineet toimittaa Suomessa kehitettyä teknologiaamme kotimaisille sekä globaaleille asiakkaille lähes 30 eri maahan jo vuosikymmenten ajan.

Iloitsemme jokaisesta uudesta asiakkaasta ja jokaisesta uudesta tilauksesta. Olemme sitoutuneita toimimaan yhteistyössä asiakkaidemme kanssa pitkäjänteisesti ja auttamaan asiakkaitamme menestymään.

Omaamme vahvan arvokulttuurin ja toimimme asiakkaidemme kanssa kuin suuri perhe.

Olemme….

TEIDÄN PARTNERI

COVER-team